Koko maailma voi olla valon maailma, kunhan kasvamme henkisesti ja toimimme valon ja rakkauden lakien mukaisesti. Henkimaailma on valon maailma. Sieltä meille annetaan kaikkea, mitä tarvitsemme: valoa, voimaa, rakkautta, rauhaa, viisautta, hellää ohjausta ja parantavaa energiaa.
Hyvä henkimaailma on aina rauhan asialla. Maailman rauha alkaa yksilön oman sisäisen, sielullisen rauhan löytämisellä.
Valon Maailma pyrkii omalta osaltaan järjestämään tilaisuuksia ja antamaan henkistä ravintoa arjen hyvään oloon ja mielen tasapainoon, henkisyyden kasvattamiseen ja iloonkin – henkimaailman rakkauden läsnä ollessa.
MEEDIO, AURAGRAAFIKKO JA PARANNUSENERGIAN VÄLITTÄJÄ
Olen ollut mediaalinen koko ikäni. Perheessämme nämä asiat olivat osa normaalia elämää: isä oli luonnostaan parantaja ja äiti unessa puhuva meedio. Vuonna 1983 liityin Suomen Spiritualistiseen Seuraan.
Johtokuntatyössä vuosien varrella olen saanut toteuttaa toivettani antaa muille mahdollisuuksia tutustua henkisiin lakeihin ja tuntea henkimaailman rakkaus ja läsnäolo.
Varsinaisen meedion uran aloitin kuitenkin vasta vuonna 1991 ollessani jälleen kerran Englannin Stanstedissa, Arthur Findlay Collegessa, tällä kertaa kansainvälisellä viikolla. Minua pyydettiin esiintymään meediona osana spiritualistista jumalanpalvelusta.
Siitä alkoi meedion, henkiparantajan, kurssiohjaajan ja luennoitsijan tie eri henkisen kasvun yhdistysten vieraana niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Esiintymismatkoja minulla on ollut muun muassa Ruotsissa, Saksassa, USA:ssa ja Australiassa.
The International Spiritualist Federation (The ISF) ja Nordisk Spiritualist Union (NSU) ovat nekin vieneet eri maihin kongressiviikkojen myötä – molemmissa järjestöissä olen ollut myös hallituksen jäsenenä vuosia.
Yhä edelleen, yli 30 vuoden meediona toimimisen jälkeenkin, olen kiitollinen tehtävästäni oppien, viestien ja parantavan energian välittäjänä. Olen saanut tavata ihania ihmisiä ja auttaa heitä henkimaailman avulla. On taivaallista tuntea ja olla osa sitä rakkautta, jota kauttani tuodaan. Jokainen viesti on edelleenkin lahja ja ihme, josta kiitän.
MEDIAALISIA OPISKELUJA ENGLANNISSA:
Arthur Findlay College, Stansted
Institute of Spiritualist Mediums, Lontoo
College of Psychic Studies, Lontoo (aura, psyykkinen taide).
Helsingissä toimivan Suomen Spiritualistisen Seuran tehtävissä vuodesta 1983: henkiparantaja, tulkki, sihteeri, jäsensihteeri, kurssiohjaaja, puheenjohtaja ja kunniajäsen. Vuodesta 2015 jälleen puheenjohtaja helmikuuhun 2021 asti.
Yhteyksien ylläpito ulkomaille ja ulkomaisten vierailijoiden kutsuminen Suomessa toimiville henkisen kehityksen yhdistyksille vuodesta 1989 alkaen.
Henkinen Kehitys -jäsenlehden toimituskuntatehtävät vuosina 2002–2007.
Mediaalisten kehityspiirien perustaminen eri puolille Suomea vuodesta 1984 alkaen.
Henkisten yhdistysten kunniajäsen Helsingissä, Lahdessa, Tampereella ja Turussa.
The International Spiritualist Federation (ISF):
Hallituksen jäsen kahdeksan vuotta
Suomen yhdyshenkilö 12 vuotta
Kongressiviikoilla workshop-ohjaaja
Kongressiviikoilla meediotilaisuuksissa Englannissa, Hollannissa, Itävallassa, Espanjassa ja USA:ssa
Kansainvälinen lähettiläs (Ambassador) vuodesta 2002.
Nordisk Spiritualist Union (NSU):
Hallituksen jäsen 16 vuotta
Luentoja, workshopeja ja meediotilaisuuksia Ruotsissa, Tanskassa ja Islannissa.
Helsinki, Lontoo ja Boston: ulkomaankaupan tehtävät
Suomen Punaisen Ristin pääkonttori/ulkomaan osasto, Helsinki
Mosambik, Afrikka: kehitysyhteistyö, projektisihteeri